
Koiranomistajan kaikista vaikein ja samalla yksi tärkeimmistä tehtävistä on osata päästää irti, kun karvaisen perheenjäsenen elämä alkaa olla kärsimystä. Eilen oli Sunnyn aika lähteä.
Lähtö tuli minulle jonkinasteisena yllätyksenä. Lauantaina, kun näin Sunnyn viimeisen kerran, se oli pirteässä kunnossa. Kypsässä neljäntoista vuoden iässä sillä oli edelleen juoksut. Olen iloinen siitä, että Sunny oli loppuun asti elämäniloinen ja että se sai lähteä, ennen kuin ehti kärsiä liikaa. Nämä eivät kuitenkaan lievitä ikävää ja surua, jonka rakkaan perheenjäsenen kuolema aiheuttaa. Sunny oli suuri persoona, iästään ja koostaan huolimatta koiralauman selkeä pomo ja hyvin tärkeä kaikille perheemme jäsenille. Sunny saa viimeisen lepopaikkansa vanhempieni pihamaalta, jonne sen tuhkauurna haudataan. Muistokivi hopealaatalla sijoitetaan paikkaan, josta Sunny voi katsella oravia. Mansikkamaan suojeleminen oravilta olikin yksi Sunnyn tärkeistä tehtävistä hyvin pitkään. Myös räkättirastaat, kissat ja oikeastaan kaikki muukin, mikä eksyi hänen korkeutensa pihalle, kuului vihollisten päättymättömään listaan.
Olen perjantaina menossa jälleen kotiin luentojen jälkeen. Nämä torstain luennot otin vapaaksi ihan itseni vuoksi. Enpä minä siellä olisi mitään oppinutkaan. Mielenkiintoista huomata, kuinka koirat suhtautuvat siihen, ettei vanha ja vihainen ole enää vastassa. Aaro varmaankin etsii hyvän aikaa ja on hämillään, kun mistään ei löydy. Karem ei varmaan vielä oikein osaa kaivata samalla tavalla. Minä tiedän, että minulle se tulee olemaan hyvin vaikea paikka. On vaikea käsittää, että kotiin mennessä minua ei tulekaan enää vastaan pieni musta koira, joka on ollut osa elämääni lähes koko sen ajan, kuin muistan.
Siskolle isä oli sanonut, että Sunny tulee katsomaan meitä joka yö, eikä sillä enää ole kipuja. Se on iloinen ja sen häntä heiluu. Me emme vain enää voi nähdä sitä.
Noinhan se varmasti on. Pitääkin jättää sininen älypallo sinne lattialle. Ihan siltä varalta, että Sunny haluaa potkia sitä ja tarkistaa, onko sen sisällä makkaraa. Juustot se jättää syömättä.
Todella suuret osanotot *hali*
Jaksamista!