Odotellessa

… se aika menee. Viimeiset 3 päivää koulussa alkavat tänään kehityspsykan tentillä, jatkuvat huomenna kuviksella ja pianotunnilla ja päättyvän keskiviikkona ärsyttävään ja jo valmiiksi vihaamaani kuppilapäivään. Mikä siinäkin on, että sinne kuppilaan on pakko mennä orjatyövoimaksi yhden päivän ajaksi? En edes käytä koko paikkaa. Vastenmielistä tönöttää siellä yli 8 tuntia. Toivottavasti siellä ei käy yhtäkään asiakasta. Joudun kyllä ilmoittamaan, että lähden sieltä 16.15 autolla, pitää se akka ajatuksesta tai ei. Koirat ovat minulle VÄHÄN tärkeämpi juttu, kuin joku helvetin kuppilaperseily.

Menipä katkeraksi valitukseksi. Mutta pirteämpii aiheisiin; olemme poikien kanssa treenanneen ahkerasti. Aarolle yritän opettaa temppua, jossa se vuoroin hyppää polven yli ja vuoroin ryömii sen ali. Opettaminen on edennyt tavallista hitaammin, koska poika on nykyään niin kikseissä jo temppuilun alkaessa, että ei meinaa pysyä housuissaan. Joka tapauksessa pientä edistystä on havaittavissa. Muutaman yrityksen jälkeen Aaro varmasti äkkää, mistä tosissaan on kyse. Aaron kohdalla tämä hitaus muuten tarkoittaa sitä, ettei se vielä kahden harjoittelukerran jälkeen hallitse temppua edes osittain. Se on siis suhteellista hitautta. Verrokkina Karem, jonka kanssa… no niin.

Karemin kanssa harjoittelemme jalkojen välistä pujottelemista. Viimeistään tässä vaiheessa sitä huomaa, että vinttikoirien kouluttamisen haastavuutta ei olla liioiteltu. Karemin keskittymiskyky on samaa luokkaa, kuin nahkiaisella. Nakki toimii sille hyvänä motivaattorina tasan niin kauan, kuin näköpiiriin ei ilmesty vaikka lelua. Temppua Karem jaksaa yrittää, kunhan sen jakaa mahdollisimman helposti ja nopeasti hallittaviin pieniin osasiin. Mikäli Karem saa liian monta epäonnistumisen kokemusta peräkkäin, se pistää ranttaliksi. Saan siis hyvää harjoitusta ADHD-lapsien kanssa työskentelemiseen. Kunhan motivointi onnistuu ja kouluttaja osaa jakaa haastavankin tempun helppoihin osasiin, niin Karem kyllä oppii.

Mikäli joku haluaa kokeilla opettaa sitä jalkojen välistä pujottelua, niin minä olen ainakin opettanut tempun seuraavasti.

1. Asetu seisomaan niin, että toinen jalka on edempänä toista ja koira mahtuu kävelemään jalkojen välistä toiselle puolelle. Aseta nami niin, että se on jalkojen välissä. Koiran tullessa hakemaan sen, kehu/naksauta ja anna nami.

2. Kun koira on oppinut hakemaan napin kädestä, vedä namia taaemmas koiran tullessa ja yritä houkutella koira kävelemään jalkojen väliin. Kehu/naksauta ja anna nami, jahka se onnistuu.

3. Nyt yritä houkutella koira kävelemään jalkojen välistä toiselle puolelle samalla tavalla, kuin tähänkin asti. Tässä vaiheessa nanna on vielä koko ajan koiran nenän edessä. Kehu/naksauta ja anna nami, kun homma onnistuu.

4. Nyt koira osaa kulkea jalkojen välistä toiselle puolelle. Astu nyt eteenpäin toisella jalalla ja houkuttele koira kävelemään taas jalkojen välistä. Naksauta/kehu ja anna nami. Nyt on tärkeää, että yhdistät kaksi jalkojen välistä kulkemista aina samaan syssyyn. Kummastakin voi palkita erikseen, mutta suorituksien välille ei saa jättää pitkää taukoa. Astu siis ensin, houkuttele koira välistä, palkkaa, astu heti perään uudelleen, houkuttele koira välistä, palkkaa. Nyt voit pitää pidemmän tauon.

5. Vähitellen voit jättää välissä palkkaamisen pois ja houkutella koiran suoraan ensin toiselle ja sitten toiselle puolelle. Vasta koko tempun tekemisestä saa syödä namin. Voit myös kokeilla, missä vaiheessa pelkkä kädellä ohjastaminen riittää, eli missä vaiheessa voit jättää nannan pois ohjaavasta kädestäsi. Harjoitelkaa, kunnes koira tottelee pelkkää käsimerkki+ohjesanaa ja pujottelee sujuvasti ensin toiselle ja sitten toiselle puolelle. Kun tämä sujuu, koira käytännössä jo osaa tempun. Nyt haasteellisinta on lisätä pujottelun määrää. Nanna ei tulekaan enää kahdesta vaan kolmesta, viidestä, seitsemästä pujottelusta. Lopulta voit kävellä eteenpäin laskematta askelia ja palkita koiran vasta, kun temppu on tehty.

On yksilöllistä, miten kauan tempun opettelu tarvitsee toistoja. Voit myös halutessasi jättää vaiheita pois tai toteuttaa ne vähän eri tavalla. Älä kuitenkaan vaadi liian isoja harppauksia kerralla, tai epäonnistuessaan koira (ja mahdollisesti ohjastaja) turhautuu. Pyri näkemään omasta koirastasi, koska se osaa yhden vaiheen. Kun vaihe menee helposti, mutta ei ole vielä rutinisoitunut, on paras aika alkaa vaatimaan lisää. Liian nopeasti eteneminen, kuten jo mainittiin, turhauttaa ja liian hidas eteneminen taas rutinoittaa. Mikäli koira tottuu saamaan nannan yhdestä pujottautumisesta, niin se alkaa odottaa sitä nannaansa ja sujuvan pujottautumisen opiskelu hidastuu.

Jahka saan kamerani toimimaan, laitan videota siitä, miltä “valmis tuotos” näyttää. Harjoittelemisen iloa!