Koiranpennun ollessa tuloillaan sitä aina miettii entistäkin enemmän kasvatuksellisia kysymyksiä. Tulinpa sitten samalla törmänneeksi asiaan, jonka monet neuvoja antavat, niin amatöörit kuin ammattilaisetkin, tuntuvat unohtavan.
Otetaan esimerkiksi susien kanssa kasvanut ihminen. Hän omaksuu susien tavat eikä hänellä ole hajuakaan siitä, että ihmisen kuuluu hädän iskiessä käydä posliiniastialla, pestä kätensä ennen ruokailua tai syödä veistä ja haarukkaa. Hän ei ymmärrä hymyä ystävällisenä eleenä eikä keskisormen nostaminen saa häntä suuttumaan. Kaikki, mitä me pidämme ihmiselle normaalina, on hänelle vierasta.
Koiran tapauksessa on samoin. Koirat, jotka kasvavat ja elävät elämänsä yksin eivät opi sosiaalista kanssakäymistä eivätkä sen sääntöjä. Joitakin eleitä ne osaavat vaistonvaraisesti, mutta esimerkiksi laumahierarkian kiemurat menevät yli niiden ymmärryksen. Ne ovat koiria, jotka eivät ymmärrä koiraa.
Tämä ei voi tarkoittaa kuin sitä, että moni tuoreelle koiranomistajalle annettu neuvo pohjaa tosiasiassa ihmisen omaan kulttuuriin eikä koiran kulttuuriin. Tämä vie niiltä tehon. Yksi tällaisista neuvoista on “johtajakoira syö aina ensin”. Sillä kannustetaan ihmisväestöä ruokailemaan ennen koiraa, jotta se oppii paikkansa. Toinen on “johtajakoira kulkee aina ensin ovesta”, jolla tietysti yritetään myös pönkittää ihmisen asemaa laumanjohtajana. Entä, jos kukaan ei ole opettanut koiralle, että tämä on osa johtajuutta? Oletetaanko sen vaistonvaraisesti tietävän, että tekemällä noin ihminen tarkoittaa olevansa johtajani?
Olen miettinyt tätä lähinnä omien koirieni suhteen. Meillä on aina syöty vähän niin ja näin, mutta ongelmia ei ole ollut. Ovestakin on menty vähän niin ja näin, tosin Sunny osasi kohteliaasti odottaa koska se opetettiin siihen. Niinpä tulin miettineeksi, onko suuri osa tätä tehokasta johtajuuden korostamista tosiasiassa turhaa? Jos ei ole, niin millä perusteella koira sen ymmärtää? Vaistonvaraisesti kenties, vaiko pentulaatikon tapahtumia muistellen?
Mielenkiintoisia otuksia nuo koirat.