Trimmasin Aaron tuossa lauantaina ja leikkasin taas tutun ja turvallisen modernin. Olisin laittanut vähän kuvasaastetta pojista, jos minulla olisi toimiva kamera. Kameran muistikortti vain syystä tai toisesta rönttöilee ja kuvat jäävät toiseen kertaan.
Syntymäpäivätkin ehtivät vilahtaa ohitse ja vieraat saivat koirat jälleen vallan mahdottomalle tuulelle. Aaro ei edelleenkään oikein kykene hallitsemaan stressiään, joten ajattelin viedä sen lääkärille ja pyytää tutkimaan, onko jaloissa merkkiä kivusta. Kipulääkkeet, hieronta (otin yhteyttä Raumalaiseen hierojaan joka tekee kotikäyntejä) ja yhä vain jatkuva rauhallisen elämän harjoitusohjelma ehkä auttavat Aaroa hyväksymään Karemin ja mahdollisen tulevan uuden perheenjäsenen. Tästä ei vielä sen enempää, seuraavassa postauksessa sitten. Kyseessä ei kuitenkaan ole omaan talouteeni muuttava kaveri. Hinku olisi edelleen kova, kuten aiemmin jo sanoinkin, mutta pitää huomioida elämän realiteetit.
Säät ovat tämän viikon (hurjat kaksi päivää) suosineet ja olemmekin poikien kanssa ulkoilleet pidempiä lenkkejä. Ne alkavat sujua jo suht mukavasti ja vetämättä, vaikka varsinkin alkulenkillä virtaa vielä riittääkin. Pojistakin on kivaa, kun ei tarvitse pukea päälle talvimantteleita ja maa on vaihteeksi kuivaa. Omallepihalle ei vaan pääse leikkimään ja se poikia vähän harmittaa. Pihaparka on talven jäljiltä pelkkää lietevelliä. Toivottavasti se toipuu. Vanhempien luona on kuitenkin lääniä juosta. Kuonokoppien hankkiminen ei ole vielä onnistunut, mutta tarkoitus olisi hankkia ne nopeasti. Ilman kuonokoppia on turha edes yrittää juosta ulkona samaan aikaan. Menee heti tappelunpoikaseksi. Ehkä niiden avulla pojat saa kuitenkin totutettua siihen, että ulkona voidaan touhuta samaan aikaan ja leikkiä erikseen.
Ja kyllähän ne kovasti haluaisivat ulkona juosta yhdessä. Sääli vaan, ettei se ole tähän mennessä oikein onnistunut, kun Aaro on niin räjähdysherkkä kaveri. Välillä minusta tuntuu, että villakoirat hyväksyvät vain toiset villakoirat. Karem taas on kaikkien kaveri ja kirmaisi mielellään kenen tahansa seurassa. Sisätiloissa poika on onneksi alkanut selvästi rauhoittua ja osaa jo tehdä jotakin muutakin kuin rynniä täysillä seiniä päin ja vaatia taukoamatonta ohjelmaa.
Loppuun pari kuvaa Aaron ja Karemin pentuajoilta. Oi aikoja…
Hyvää kevättä!