Varisparvi.net | Koirat

“… ja sitten otin siltä luulot pois ja sen jälkeen se ei ole kettuillut.”

“Pennulta, varsinkin tämänrotuiselta, on heti otettava luulot pois.”

“… siltä ei vain ole koskaan otettu luuloja pois ja siksi on tuollainen päällepäsmäri.”

Sanat eivät riitä kertomaan, millaista epäuskoista hämmennystä kuulen aina kun pitkään koiria harrastanut päästää suustaan jotain edeltävän kaltaista. Se herättää minussa aina saman halun marssia viereen, nykäistä hihasta ja kysyä: “anteeksi, MITKÄ luulot?”

Elämän koiran kanssa luulisi olevan kauhean hankalaa, jos uskoo koiran elävän vain maailman valloittaakseen. Yleensä johtajuusteoriaan uskovilla ihmisillä on kummallinen usko siitä, miten koiralla, varsinkin uroksella, on synnynnäisesti tarve nousta johtajan paikalle. Samaan aikaan julistetaan, miten johtajan paikalle päässyt koira on epävarma ja se olisi huomattavasti onnellisempi, jos saisi olla lauman alimmainen jäsen.

Mikäli näin on, niin jo on evoluutio otuksen pukannut. Synnynnäinen tarve pyrkiä johtajaksi eikä minkäänlaisia resursseja pärjätä siinä asemassa. Eikö järkikin sano, ettei tässä ajatustavassa ole mitään… no, järkeä?

Tietyillä koirilla kyllä on dominanssia ja ne yrittävät päsmäröidä, mikäli niiden kanssa ei toimi tarpeeksi johdonmukaisesti. Ne ottavat ohjat omiin lonkeroihinsa, koska ihminen ei sitä tee. Mikäli niille on johdonmukainen, asiallinen omistaja, ei niillä ole minkäänlaisia mystisiä tarpeita valloittaa maailmaa.

Koira on laumaeläin, jonka perimmäinen yritys on löytää oma paikkansa siinä ryhmässä, jossa se toimii. Hierarkia ei ole uusimpien tutkimusten mukaan täysin rikkumaton edes susilla, vielä vähemmän se on sitä koirilla. Joidenkin tutkimuksien mukaan koira ei edes pidä ihmistä laumansa jäsenenä samalla tavalla, kuin esimerkiksi perheen muita koiria. Koirat ovat koiria, ihminen on ihminen.

Ja oli miten oli loppujen lopuksi, koiralla ei ole ihmisen käsitteellistä ajatuskykyä. Se ei pedissään maatessaan suunnittele, kuinka voisi nousta ihmisen yläpuolelle. Se ei luule itsestään mitään, joten siltä ei voi myöskään ottaa luuloja pois. Sen sijaan sen voi kyllä pelotella ruotuun, mutta pelko on pidemmällä aikavälillä erittäin huono valinta tottelemisen motivaatioksi.

Kysymyksien esittämisen aika on tullut täyteen! Siispä tässä vastaukset Kysymyspostauksen keräämiin kymysyksiin. Toki kysymyksiä saa esittää tulevaisuudessa ihan ilman postauksiakin, vastailen niihin mielelläni.

Kuinka paljon ns. ei-palveluskoiria pystyy opettamaan? Istuuko ne käskystä etc.?

Niitä pystyy opettamaan ihan siinä, missä muitakin koiria, mutta motivaation ja palvelemisen taso voi vaihdella. Aaro villakoirana nauttii tekemisestä ja se osaa ihan perustottelevaisuuden lisäksi paljon temppuja ja muutamia toko-liikkeitä. Se nauttii tekemisestä eikä välttämättä tarvitsisi edes palkkiota aina; sille jo pelkkä tekeminen ja sen lopuksi saatu leikki/katsekontakti/silitys ovat palkinto sinänsä. Tietyt temput, kuten “rosvo”, “ahkera”, “kiertää” ja “auttaa” ovat niin palkitsevia, ettei Aaro vaatisi niistä nannaa ollenkaan.

Sitten tulevat vinttikoirat, joiden miellyttämishalu on yhtä suuri kuin keskiverrolla porkkanalla. Karem on ahne ja se on oppinut nannan ja naksuttimen avulla muutamia temppuja perustottelevaisuuden lisäksi. Siitä näkee selvästi, että motivaattorina on ruoka. Se ei halua miellyttää, se haluaa nannaa. Katse on karkissa ja palkkiosta huolimatta aina ei vaan jaksa sen enempää keskittyä kuin tehdä hirveän innokkaastikaan.

Nadira on aivan omaa laatuaan motivaation, tai pitäisikö sanoa sen puutteen suhteen. Nadira osaa kyllä tulla luokse, odottaa, mennä maahan ja antaa tehdä hoitotoimenpiteet, mutta sillä ei ole minkäänlaista miellyttämisenhalua. Tietenkin ikä tekee osan jästipäisyydestä, mutta suurelta osin kyse on myös ihan luonteesta ja rodustakin. Nadiraa ei vain nappaa.

Varsinaiseen toiseen kysymykseen vastaten; kaikki muut paitsi Nadira istuu käskystä. Nadira istuu hyvin harvoin muutenkin; se joko seisoo tai menee maate ja kun se istuu, se on yleensä turhautunut ja harkitsee jonkinlaista pahantekemistä.

Petsiessä tuli keskusteltua frettipuolella siitä, miten ihmiset suhtautuvat lemmikeihinsä. Onko jokin lemmikki yleensä omistajalleen arvokkaampi kuin jokin toinen ja miksi?

Yksi sanoi rakastavansa kaikkia lemmikeitään, mutta että koira tuntui niistä läheisimmältä ja tärkeimmältä. Toinen kertoi harrastaneensa koko elämänsä koiria, mutta että vasta fretit saivat hänet uppoamaan kokonaan harrastukseen, lähtemään mukaan yhdistystoimintaan ja ottamaan kaiken mahdollisen tiedon selville. Yhdellä ystävistäni on ollut lapsesta asti koiria, mutta loppujen lopuksi rotat olivat se hänen juttunsa. Heidän lisäkseen tiedän runsaasti ihmisiä, joilla on erilaisia eläimiä ja jokainen on heille tärkeä.

Minun “juttuni” ovat selvästi koirat, mutta voisin kuvitella, että jos minulla jokin muukiun otus olisi, olisi se aivan yhtä tärkeä kuin koiratkin. Lajina esimerkiksi kissa ei varmastikaan olisi omin juttu, mutta yksilönä se talossa asuva kissa olisi varmasti minulle yhtä tärkeä kuin koiratkin. Frettikään tuskin tulee viemään koirien paikkaa, mutta mikäli oikein uumoilen, ei SE tule jäämään viimeiseksi fretikseni. Eihän sitä vielä varmaksi osaa sanoa, mutta sen verran kovaa laji on kuitenkin vienyt mukanaan. Joka tapauksessa, oli fretti lopulta se kaikista omin lemmikki tai ei, yksilönä SE on minulle yhtä tärkeä kuin koiratkin.

No vaatiiko lajiin todelisesti hurahtaminen sitten sen, että tunkee mukaan yhdistystoimintaan/alkaa kasvattaa? En usko. Uskon, että tietyntyyppiset ihmiset haeutuvat yhdistystoimintaan helpommin kuin toiset. Arat, hiljaisemmat ihmiset eivät usein hakeudu sosiaaliseen toimintaan mukaan, kun taas räväköille, sosiaalisille persoonille se on omiaan. Omasta lemmikistään ja sen lajista voi kuitenkin olla kiinnostunut olematta mukana yhdistyksissä tai tekemättä itsestään numeroa. Kehtaan väittää, että maailmassa on monia hiljaisia lemmikinomistajia, joiden tietämys ja lemmikilleen omistautuminen on hyvinkin vahvaa.

No entä ovatko jonkin lajin harrastajat yleensä omistautuneempia kuin jonkin toisen? Jyrsijäihmisiltä olet kuullut usein, että lemmikki on tärkeä, mutta siihen suhtautuu hiukan eri tavalla kuin koiraan tai kissaan sen lyhyen elämän takia. Frettipuolelta taas tosiaan kuuli, että fretti-ihmisille lemmikki tuntuu usein olevan selvästi tärkeämpi kuin monelle koiraihmiselle heidän koiransa. Itse en allekirjoita väitettä tällaisenaan, vaan lähtisin pikemminkin etsimään syitä ihmisistä, en eläinlajista.

Jokainen meistä on hiukan erilainen lemmikinomistaja, mutta päätyypeittäin lemmikinomistajat voi laskea neljään erilaiseen ryhmään.

1. Ensimmäisen tyypin omistajat hoitavat elikkonsa ihan hyvin ja pitävät siitä. Se hoidetaan kyllä lääkärissä, jos se ihan kauhean tosissaan sitä vaatii, sille syötetään marketista ostettavaa ruokaa ja sen lajityypilliset minimivaatimukset täytetään moitteettomasti.

2. Toisen tyypin omistajat tietävät lemmikkinsä tarpeet, kiinnittävät erityistä huomiota niiden ruokintaan, vievät ne eläinlääkärille sairauden sitä vaatiessa ja ovat perillä otuksensa lajista, käytöstavoista, vieteistä, tarkoitusperistä ja tarpeista. Minimivaatimukset ylitetään ja otukseen perehdytään kunnolla. Usein myös harrastetaan jotain, ei kuitenkaan välttämättä.

3. Toisen tyypin harrastaja, joka kaiken sen lisäksi myös aktiivisesti pyrkii levittämään omaa tietouttaan, vaikuttamaan lajin tulevaisuuteen ja mahdollisesti toimii yhdistyksissä, kasvattaa tai muulla tavalla on kiinteästi mukana virallisemmissakin harrastuspiireissä.

4. Lemmikki hankitaan ulkopuolisista syistä (status, erikoisuudentavoittelu, toisaalta joukkoon sulautuminen).Omistaja ei tunne tarvetta kehittää itseään eikä välttämättä tiedä omistamastaan elikosta kuin perusasiat, jos edes niitä. Lemmikistä luopuminen on yleistä.

Jokainen noista arkityypeistä voi rakastaa elikkoaan, joskin tyypin 4-omistajille harvemmin kehittyy kovinkaan kiinteää tunnesidettä elukkaansa. Se voi olla kiva, mutta jos se alkaa häiritä esimerkiksi omaa vapautta tai jos seurustelukumppani ilmaisee negatiivisen asenteensa siihen, otus lähtee helposti kiertoon.

Jokaisen eläinlajin omistajissa esiintyy varmasti jokaista näistä rajusti karrikoidusta lemmikinomistajatyypistä, mutta pienen populaation lemmikkieläimissä varmasti prosentuaalisesti vähemmän. Tähän en katso kuitenkaan syyksi sitä, että näissä piireissä lemmikkejä rakastettaisiin enemmän, vaan että pienen populaation eksoottinen lemmikkieläin on harvinaisempi ja vaikeampi saada kuin se koira, kissa tai muu yleisempi otus. Vaikka joukkoon aina mahtuu erikoisuudentavoittelijoita, suurin osa niistä, jotka kasvattajien pentulistoille lopulta pääsevät, ovat kunnollisia. Mikäli fretti olisi yhtä yleinen eläin kuin koira ja koira vastineeksi yhtä harvinainen kuin fretti, tilanne olisi varmasti erilainen kuin nyt. Silloin koiria hankkisivat yleensä vain ne, jotka oikeasti ovat asiaan ja eläimeensä paneutuneita ja frettejä jahkautuisi helpon saatavuutensa takia useammin tyypin 4-omistajille.

Jonkinlaisena kokoavana ajatuksena kaikesta pohdinnasta toteaisin siis; itse en katso tietyn lemmikin olevan yleisesti ottaen rakkaampi omistajilleen kuin mitä muut lemmikit omilleen. Kyse on enemmänkin siitä, muten helppo eläin on saada, millainen statusarvo sillä on ja mitä pidetään harrastuspiireissä niinsanottuna “rakastavana, omistautuneena omistajana”. Siinä missä olen saanut sen kuvan, että frettipiireissä tähän kastiin useasti lasketaan vain tyypin 3-omistajat, koirapiireissä myös ne hiljaiset tyypin 1 ja tyypin 2-omistajat lasketaan usein mukaan. Tyypin 1-omistaja on myös usein helppo kannustaa tyypin 2 tai jopa tyypin 3-omistajaksi.

Harrastuneisuus tai aktiivinen osallistuminen oheistoimintaan ei mielestäni kerro sen enempää omistautumisesta omalle lemmikille kuin sen lajillekaan. Minä en ole kovinkaan aktiivinen yhdistysihminen ja kuulunkin lähinnä niihin yhdistyksiin, joihin on esimerkiksi kasvattamisen kautta pakko kuulua. Minä en vain halua kuluttaa liikaa vapaa-aikaani aktiiviseen yhdistystoimintaan, koska se vie aikaa eläimiltäni enkä kykene muutenkaan matkustelelaan kovinkaan pitkälle ja kovinkaan usein autottomana ihmisenä. Tästä huolimatta päivitän ahkerasti tietouttani, olen hyvin perillä lajini asioista ja minulla on selkeä visio siitä, mitä haluan tulevaisuuden kasvatustyössäni tehdä valitsemieni rotujen hyväksi, sekä ihan koiran, Canis lupus familiariksen, hyväksi.

Luulin jo kevään saapuneen lopullisesti, mutta paskat; aamulla herätessäni maassa oli 5 senttiä lunta! Mokomaa valkoista kakkelia oli satanut koko yön ja nyt se sitten auringonpaisteessa sulaa par aikaa inhottavaksi loskaksi. Toivottavasti tämä oli sitten se talven viimeinen epätoivoinen yritys ja nyt voidaan keskittyä sitten itse asiaan, eli ruohon vihertymiseen, hiirenkorviin, leskenlehtiin, västäräkkeihin ja lämpöisiin, aurinkoisiin päiviin.

Huomenna Lännen Vinttikoirien maastokausi avataan Maalismaastoilla, joihin olemme suuntaamassa Karemin ja Nadiran kanssa. Aaro menee siksi aikaa vanhemmille hoitoon. Huhtikuulle ei ainakaan vielä ole merkitty mätsäreitä täällä päin juurikaan, huolimatta huhtikuun 29. päivää, mutta toivo elää. Seuraava virallinen näyttely on Rauma Show toukokuun alussa. Tampereellekin oli tarkoitus mennä, mutta näillä näkymin sinne ei valitettavasti ole varaa ilmoittautua. Saas nähdä.

Tänään on muuten viimeinen päivä lähetellä kysymyksiä kysymyspostaukseen! Antaa tulla. Kysyä saa mitä vain, liittyen tai liittymättä blogin aiheeseen.

Lähetin riistahallinnolle kyselyn siitä, onko freteillä ja vinttikoirilla metsästäminen Suomessa mahdollista. Sain alla olevan vastauksen:

Hei,
fretin käyttö on sallittua ikään kuin ”karkottavana koirana” (täyttää metsästyksen määritelmän – tarvitaan metsästyskortti ja oikeus pyynnin harjoittamiseen).

ML 20§ Metsästyksen määritelmä
“Metsästyksellä tarkoitetaan luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä ja tappamista sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun. Metsästystä on myös pyyntitarkoituksessa tapahtuva riistaeläimen houkutteleminen, etsiminen, kiertäminen, väijyminen, hätyyttäminen tai jäljittäminen, koiran tai muun pyyntiin harjoitetun eläimen käyttäminen riistaeläimen etsimiseen, ajamiseen tai jäljittämiseen sekä pyyntivälineen pitäminen pyyntipaikalla viritettynä pyyntikuntoon.”

ML 20§ Yleiset vaatimukset
“Metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.
Riistaeläinkantojen tuoton jatkuvuus on pyrittävä turvaamaan tarkoituksenmukaisella riistanhoidolla.
Metsästys ei saa aiheuttaa vaaraa tai vahinkoa ihmiselle tai toisen omaisuudelle.”

Tarkensin saamaani vastaukseen, että koiran tehtävä ei verkottaessa ole lopettaa eläintä vaan pidellä sitä kiinni. Lopettamisen hoitaa metsästäjä, siitä huolimatta, että pienriistan ajamiseen jalostettu vinttikoira lopettaa saaliinsa ravistamalla sen niskat poikki, ei repimällä. Verkottaessa koiran kuitenkaan ei kuulu tappaa saalista, metsästäjä tekee sen.

Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Suomessa myös riistaeläinten hyvinvointiin ja asianmukaiseen lopetukseen kiinnitetään huomiota; eihän niiden kuulu kärsiä sen enempää, kuin kotieläintenkään. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että vinttikoira ei ilmeisesti saa koskea saaliiseen edes paikallaanpitelymielessä, joten vinttikoiralla metsästäminen ei Suomessa onnistu. Vinttikoiraa kun ei voi opettaa vain ajamaan, se on jalostettu ottamaan myös kiinni.

No, onneksi metsästämistä voi harjoittaa vieheellä, jossa kehenkään ei satu. Moottoripupu ei kärsi, vaikka koira olisikin taitamaton ja repisi sitä palasiksi.

Ja tähdennettäköön vielä niille, jotka saivat sen käsityksen, että olen heti rynnimässä metsään koirineni; mitään sellaista en tule ikinä harrastamaan, jossa jokin eläin tarpeettomasti kärsii. Olen vain ja ainoastaan kiinnostunut aiheesta ja mikäli se olisi ollut mahdollista Suomessa, olisin matkustanut Britanniaan katsomaan, millaista metsästys on käytännössä, miten koira toimii ja tuotetaanko pupuille tarpeetonta kärsimystä. Mikäli vastaus viimeiseen olisi ollut ei, olisin halunnut kokeilla samaa Suomessa hankittuani asianmukaisen tiedon, taidon ja luvat.

Nyt tulen hankkimaan ne sitten vain päästäkseni metsästämään SILLÄ.

Ja sitten muihin aiheisiin; viime aikoina on lehdissä näkynyt taas otsikoita koiran raatelemista ihmisistä. Tämänkaltainen otsikointi saa minut aina vihaiseksi paitsi medialle, myös koiranomistajalle ja usein myös hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle; media mässäilee asialla ja leimaa kaikki koirat hulluiksi, koiranomistaja ei hallitse elukoitaan ja hyökkäyksen kohteeksi joutunut on usein kaivanut verta nenästään ihan itse. Oli se sitten lapsi tai aikuinen; koiran kanssa toimiessa tulee tiedostaa, että koira on eläin. On harhaluuloa olettaa kerran purreen koiran purevan toisenkin kerran. Usein koira on vain tuntenut tilanteessa, ettei sillä ole muita vaihtoehtoja. Se on monen asian summa ja usein korjatavissa. Valitettavasti koiran henki ei lain edessä ole kovinkaan kallis.

Aaron oli aika vaihtaa keväisempään lookkiin. Aluksi mietin continentalia taas likimain puolentoista vuoden tauon jälkeen, mutta Aaro toivoi sporttisempaa lookkia ja lopulta päädyimme yhteisesti hieman hillitympään tyyliin. Onhan se nyt ehkä miehekkäänpääkin saada pitää turkki niskassa ja välttää näyttämästä lakritsijäätelöpalloannokselta, kun neidit juoksuilee. Sitä paotsi Aaron egoa vähän kalvoi, kun eräs vastaantullut pikkupoika ei ottanut uskoakseen sen olevan uros.

“Ei se voi olla kun sillä on tollanen poninhäntäkin!”

KYSYMYSPOSTAUS JATKUU KUUN LOPPUUN ASTI, JOTEN KYSYMYKSIÄ TULEMAAN!

En ole oikeastaan ikinä ollut innostunut metsästämisestä. Ajatus jonkun otuksen ampumisesta ei viehätä. Riistaa syön kyllä mielelläni, onhan se elänyt mukavan elämän ennen joutumistaan lautaselle. Tai ellei mukavaa, niin ainakin se oli vapaa, ja niin edespäin.

Nyt olen kuitenkin alkanut haaveilla SEn tulemisen ja Helin kanssa käytyjen keskusteluiden myötä mahdollisuudesta metsästää koirilla ja freteillä. Haluaisin päästä myös näkemään, miten tällainen metsästys käytännössä toimii. Jokin sen luonnonmukaisuudessa viehättää ja vie ajatukset pois siitä, että kyseessä on metsästys. Metsästäminen itsessään (miinus urheilumetsästys, jota en ymmärrä enkä hyväksy) on minusta täysin hyväksyttävää, mutta kuten aiemmin sanoin, en ole oikein viehättynyt otusten nirhaamisesta. Tässä tapauksessa voisin tehdä poikkeuksen ihan vain säästääkseni saaliseläintä, tosin eipä kani kovinkaan kauaa elossa ole jouduttuaan koiran hampaisiin.

Itse tapahtuma ja sen omituinen luonnollisuus kaikessa luonnottomuudessaan viehättää. Fretit ajavat kaniinit ulos koloistaan, alueella partioivat koirat nappaavat eläimet. Metsästäjä kerää saaliin. Eläinten yhteistyö tulee luonnostaan; ne toteuttavat vaisyojaan täysin itsekkäästi, mutta toimivat silti täysin saumattomasti yhteen. Tämänkaltainen metsästys tarjoaa eläimelle ultimaalisen mahdollisuuden toteuttaa itseään, ja voisin kuvitella esimerkiksi Karemin nauttivat tämänkaltaisesta tekemisestä aivan valtavasti. Sillä on hyvä vietti, joten se ei varmasti jäisi leikkimään saaliillaan, vaan hoitaisi tehtävänsä eittämättä nopeasti ja tehokkaasti.

Suomessa tämänkaltaista metsästystä ei käsittääkseni tapahdu. Olen ajatellut ottaa yhteyttä enooni, joka on pitkän linjan metsämies (ja joka alun perin itse asiassa tutustutti minut koiranäyttelyihin ottamalla Porin KV-näyttelyyn ruuankantajaksi), ja kysyä häneltä, harrastetaanko tämänkaltaista metsästystä jossakin tai onko se edes lain mukaan mahdollista. Sikäli huvittavaa, että eläinsuojelulaki kieltää metsästämisen koiralla, muttei puutu turkistarhaukseen, tehotuotantoon tai muuhun oikeasti eläimelle kärsimystä aiheuttavaan juurikaan. Tietenkin luonnonvaraisen eläimen on annettava kuolla mahdollisimman “helposti” ja ilman kipua, mutta mikäli metsästyskoira osaa asiansa, se päättää jäniksen päivät kyllä hyvin nopeasti parilla niskat katkaisevalla ravistuksella. Hyvä, koulutettu metsäkoira myös päästää irti heti käskystä, jotta eläin päästään lopettamaan tarvittaessa, eikä jää leikkimään sillä. Lisäksi aina koiran tarkoitus ei edes ole nitistää elukkaa, vaan metsästäjä tekee sen ja koira yksinkertaisesti nappaa eläimen, jotta se ei pakene. Tämä lienee harvinaisen yleistä.

Metsästämisen aloittaminen vaatii tietenkin metsästyskorttia, joten sellainenkin pitäisi hankkia. Asia ei nyt ole ihan lähiaikojen homma, mutta joka tapauksessa.

Oheen vielä muutama youtubesta löytämäni video aiheesta. Herkkänahkaiset eivät katso sitten.

Muistakaa kysymyspostaus vielä loppukuuhun asti! Kysymyksiä tulemaan!

Olen pitkän aikaa puhunut vain SIITÄ, mutta fiksuimmat ovat jo varmasti arvanneet, mistä eläimestä on kyse. SE on toki SE siihen asti, että pentu on varattu, ja nimi paljastetaan vasta myöhemmin. Se on kyllä valmiina jo, mutta koska hankinta ei ole varmaa ennen kuin pennut ovat muutaman viikon ikäisiä, syntyy oikeaa sukupuolta ja oikeasta yhdistelmästä (mikä vaikuttaa nyt melko lailla epätodennäköiseltä tällä haavaa), nimeä en paljasta ihan vielä.

SE tulee siis olemaan fretti, mustela putorius furo, ja urospuolinen sellainen. Värillä ei ole väliä, mutta mikäli toivottu ensisijainen yhdistelmä toteutuu, suurella todennäköisyydellä SE tulee olemaan suklaa. Myös albiinoon ja pastelliin on pienet mahdollisuudet, mutta todennäköisesti koko pentue on suklaa.

Miksi sitten fretti? No, kaiken pahan alku ja juuri on joskus nuorempana tyttönä potemani frettikuume. Fretit tuntuivat mielenkiintoisilta elukoilta, tosin tiedon kerääminen oli työlästä ja sitä löytyi vähän. Uusimpien tietojen valossa se oli myös väärää; frettejä oli useammin eläinkaupoissa myytävänä, ne tituleerattiin häkkieläimiksi ja niiden sanottiin olevan melkoisen hankalia, lähestulkoon mahdottomia lemmikeitä. Ja koska olin silloin jo ensisijaisesti hurahtanut koiriin, en koskaan sitten sen suuremmin suunnitellut fretin ottamista. Laji kuitenkin pysyi mielessäni.

Viime kesän loppupuolella tutustuin ystävääni Heliin ja hänen kauttaan lämpesin taas uudestaan freteille. Ne olivat mielenkiintoisia otuksia, ja mitä enemmän päivitettyä tietoa luin ja keräsin, sitä enemmän fretti alkoi kiinnostaa. Heli ei suinkaan jäänyt toimettomaksi vaan pommitti ahkerasti Paran ja Domon vauvakuvilla. Joskus siinä marraskuun tietämillä aloimme puoliksi vakavissamme keskustelemaan siitä, olisiko Helin mahdollista sijoittaa urospentu minulle joskus.

Frettien kohdalla sijoittaminen poikkeaa hitusen koirista. Koiriahan voi sijoittaa kuka tahansa ja rekisteröityä rotukoiraa sijoittaessa sijoitukselle on virallinen Kennelliiton paperi. Virallisesti sijoittaa voi sekä kennelnimellinen kasvattaja että kotikasvattaja, kunhan pennut tosiaan ovat rekisterissä. Frettien kohdalla pennut jaotellaan niihin, jotka myydään lemmikeiksi, ja niihin, jotka myydään kasvatuseläimiksi. Kasvatuseläimiksi myytävät fretit ovat ainoat, joita voi sijoittaa, koska lemmikkieläimeksi myydyllä fretillä ei voi teettää rekisteröitäviä poikasia (ellei sille hae erikseen jalostuslupaa) ja sijoittamisen idea on nimenomaan sijoittaa jalostuseläin.

Helillä ei vielä tuolloin suunnitelmien alkuvaiheessa ollut valmiina kasvattajanimeä, mutta se oli työn alla. Pari viikkoa takaperin hänelle viimein myönnettiin kasvattajanimi Bonsai Ahma, eli täten myös sijoittamisesta tuli ihan virallisesti mahdollista. Minulta tämä tietenkin vaatii sitä, etten heti ensimmäisen kiimavitutuksen iskiessä käy tuikkaamassa poikaan implanttia, mutta olen valmis uhrautumaan.

Miksi sitten fretti? Olenhan aina sanonut olevani henkeen ja vereen koiraihminen.

No, olenkin. Koira on minulle se eläin, jonka kanssa katson olevani yhtä. Fretti tuntuu kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoiselta ja haluan kokea, millaista elämä on sen kanssa. Mikäli vain mahdollista, haluaisin kokeilla mahdollisuutta metsästää vinttikoiran ja fretin kanssa, ainakin nyt fretin kanssa. Pitää vain selvitellä, miten se sellainen on mahdollista. Briteissä frettien ja lurcherien yhteistyö kaniininmetsästyksessä on suorastaan ihailtavaa; fretit päästetään kaninkoloihin ja ne ajavat kaniinit liikkeelle. Kolostaan ulos pinkaiseva kani joutuu lurcherin saaliiksi. Tehokasta, luonnonmukaista. Suomessa frettejä on käytetty ainakin Helsingissä citykanien hävittämiseen, mutta vinttikoiran ja fretin yhteistyötä ei ole kokeiltu. Sen kuitenkin takaa, että mikäli joskus tilaisuus tulee, kokeilen sitä mielelläni. Se, miten tämänkaltainen metsästys eroaa esimerkiksi Venäjällä järjestettävistä tilaisuuksista, joissa avoimelle alueelle päästetään häkistä susi ja lauma borzoita ajamaan sitä, on nimenomaan luonnollisuus. Kanit ovat villejä, niitä ei varta vasten kasvateta eikä vangita, jotta ne voidaan metsästää. Kaikki tapahtuu, kuin se tapahtuisi luonnossa; villi saalis, saalistaja.

Muita harrastuksia, joissa mielelläni tulen käymään, ovat frettinäyttelyt. Fretin saaminen valioksi onkin ihan oma juttunsa, ja frettinäytteluistä voisinkin tehdä postauksen myöhemmin ihan kerratakseni asioita itsekin.

Toivon, että SE saapuisi minulle kesällä, mutta voi olla, että homma menee ensi vuoteen. Haluan, että minulla on ensimmäisen viikot kunnolla aikaa tutustua uuteen tulokkaaseen. Laji on minulle uusi ja haluan kunnolla paneutua alkutaipaleeseemme, jotta yhteiselosta tulee nautinnollista. Haluan myös olla mahdollisimman paljon paikalla totuttaakseni frettiä ja koiria toisiinsa. Aaro ja Nadira eivät ole ongelma, mutta Karem vaatii vielä vähän opettelua. Tulokset viime frettivierailulla olivat kuitenkin erittäin lupaavia, ja tarkoitus olisi ennen SEn tuloa ottaa vielä uusiksi pariin otteeseen. Kaikki mahdollinen on siis tehty.

Yhdistelmä, josta SE tulisi minulle näillä näkymin, on aivan upea. En puhu vielä enempää, sillä kaikki on tällä hetkellä hyvin epävarmaa. Mikäli naaras saa kolmannen kiimansa ja astutus uusitaan, voin paljastaa, millaisista näädistä tuleva pötkylä on tulossa. Uroksen tiedän henkilökohtaisesti ja naaraasta olen kysellyt paljon. Toivon pennun perivät vanhempiensa hyvät ominaisuudet etenkin luonteen puolesta, eikä se ulkoinen olemuskaan pahaa tekisi.

HUOM: Kysymyspostaus voimassa vielä kuun loppuun, joten kysymyksiä satelemaan!

Nyt kun on tullut aina välillä jopa kommenttia, uskallan uudelleen heittää ilmoille kysymyspostaushaasteen; tarkoituksena on, että lukijat saavat joko omalla nimellään tai anonyymisti kysyä itseään askarruttavia kysymyksiä, joko yhden tai useampia, ja blogin pitäjä vastaa niihin. Kysyä saa mitä tahansa blogin aiheeseen liittyen, mutta miksipä nyt ei voisi kysyä aiheen ulkopuoleltakin, jos haluaa.

Elikkäs, rohkeasti te kaikki lukijat kysymään mieltänne askarruttavista asioista! Aikaa on tämän kuun loppuun asti. Kysymyksen kommentilla tämän postauksen yhteyteen.

Treenailtiin tänään Nadiran kanssa hiukan tulevaa kisakautta varten. Tarkoitus oli ottaa Aarosta ja Karemistakin videota, mutta Karemia nyt ei kiinnostanut pätkän vertaa ei valokuvaaminen eikä video, eikä Aarokaan ollut ihan terässä. Niinpä Aaro pääsi loppujen lopuksi vuorikiipeilemään ja Karem leikkimään tikuilla.

Jonkinlaista kuvasaastetta tältä päivältä videomuodossa. Siskolle kiitos kuvailusta.

Ja lopuksi siskon nappaama kuva Kaapasta leikkihetken jälkeen. Raskas huvi vaatii hyvät unet.

We are hairy haastoi kaikki lukijansa positiivisuuspostaukseen, jossa etsitään iloa arjen pienistä asioista. Se tekee hyvää nyt, kun kaikki tuntuu menevän mönkään… en halua vielä luopua toivosta, mutta SEn tuleminen alkaa käydä vähän epävarmaksi. Naaraan kiima päättyi eikä sitä astutettu, ja kolmatta kiimaa tuskin on tulossa… toivo elää, mutta himmeänä.

Siispä, pettymyksen syvässä alhossa lienee syytä ajatella, mistä kaikesta voisi olla iloinen.

Karpan ja Nadiran ystävyys saa aina hymyn huulille. Tiesin, että ne ystävystyvät keskenään, mutta en osannut edes kuvitella, että kaksikosta tulee näin erottamaton. Oletettavasti ne ovat toistensa mielestä parasta ikinä, ja hyvä niin.

Aaron jalat ovat voimistuneet, poika syö kohtuullisen hyvin ja painoa on tullut hitunen lisää. Pieni on myös leikkisä ja voi olla samassa tilassa Karemin ja Nadiran kanssa riehumatta ja tuomatta koko ajan lelua syliin voidakseen purkaa taukoamatonta stressiään leikkimiseen.

Harrastuskausi alkaa, näyttelyitä on useammin ja maalismaastoista alkaa maastojuoksujen virallinen kisakausi. Karem on mittausta vaille valmis kisaamaan, kunhan se mittauksen nyt vaan saa suoritettua.

Remontti on viimein valmis ja onnistui hienosti. Kuvasta puuttuvat vielä tupaantulaisiksi saamani kaksi isoa palmua, jotka sijoitettiin toinen hyllylle ja toinen työpisteen taakse yhelle sivutuolille.

KEVÄT! Hyvä on, vihaan tätä kura-aikaa enemmän kuin laki sallii, mutta kaikesta huolimatta kevät on saapunut ja muutaman viikon päästä ei ehkä ole enää loskapaskaa ja voi alkaa odotella, miten lehdet hiljaksiin aukeavat ja muuta vastaavaa.

Itseeni liittyviä ilonaiheitakin on; hammasta ja leukaa ei särje ihan niin paljon, kuin voisi. Lisäksi Spin-lehti haluaa julkaista viime vuoden Nova-kirjoituskilpailussa kolmanneksi tulleen novellini seuraavassa numerossaan.

Kaiken paskan keskellä siis on kuin onkin helmiä. Ne pitää vaan jaksaa kaivaa esille.

http://www.crufts.org.uk/news/bulldog-and-pekingese-fail-crufts-vet-checks

Pieni voitto terveelle koiranjalostukselle! Crufts on iso juttu, sitä varmasti seuraavat hitaasti pienemmätkin näyttelyt. Toivon mukaan ainakin.

Joo, lupasin kuvia. Tossa uutisjutussa on kuva! Hännäshää!